Pikafaktaa

tutustu cv:hen

Työskennellyt seppänä vuodesta 1983.

Osallistunut lukuisiin yksityisiin ja ryhmänäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla.

Palkittu Saksassa v.1991, Puolassa v. 1997 ja Englannissa v.1999.

Alan koulutus- ja luennointitehtäviä vuodesta 1987 kotimaassa ja ulkomailla.

Luottamustoimia eri koulutustoimikunnissa ja järjestöissä.

Vuoden 2008 Valtakunnallinen Käsityöyrittäjä, Myöntäjänä Taito-raati

ota yhteyttä

Esittely

JOUKO NIEMINEN
SEPPÄMESTARI

Sepäntyön ja taonnan avulla saadaan metallirakenteet heräämään eloon aivan omalla tavallaan. Kuumana muokattu teräs, erilaiset liitosmenetelmät, niittaukset, sidokset, lävistykset ja muut taonnalle ominaiset tekniikat voivat jo pieninä yksityiskohtinakin saada, muuten pelkistettyihin kohteisiin, vaikutelman yksilöllisyydestä ja suunnittelun taidosta. Siinä missä perinteinen taontatyö lumoaa katsojaansa tuhlailevalla muodon ja osaamisen runsaudella voi seppämestari tänä päivänä takoa alasimellaan pienen herkullisen detaljin ja, sitä harkiten käyttäen, antaa työlle leiman ja luonteen kädentaidoista sekä laadusta.

Suunnittelen ja valmistan taontatöitä rakentamiseen ja sisustamiseen. Portteja, kaiteita, takkatarvikkeita, tuuliviirejä, veistoksia. Materiaaleina teräs, ruostumaton teräs, kupari, messinki ja pronssi. Teen myös vanhojen metalliesineiden entisöintiä ja kunnostusta.